Tervetuloa Saviniityn kennelin kotisivuille!

Uutiset

Perjantai 15.7.2016

Sara tuli tiistaina Pirkkalaan. Synnytys lähestyy.

» Lue lisää tulevasta pentueesta

Torstai 23.6.2016

Halti ja Inari kävivät ensimmäistä kertaa näyttelyssä. Kumpikin sai arvosteluksi JUN-EH.

Torstai 16.6.2016

Sara on astutettu. Jos Sara on kantavana ja kaikki sujuu hyvin, pentuja on odotettavissa heinä-elokuussa.

» Lue lisää tulevasta pentueesta

Tarua-pentueen isä Ilya on nyt myös kansainvälinen muotovalio sekä Tallinnan voittaja 2016.

Dessa on saavuttanut rally-tokon voittajaluokan koulutustunnuksen ja kisaa nyt mestariluokassa.

Räikkösellä todettiin kivessyöpä ja se kastroitiin alkukuusta.

Sunnuntai 17.4.2016

Saran pentueen isäksi on valittu Marcol Heartbreaker "Sulo". Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pentuja on odotettavissa loppukesällä.

Nykyisin porukkaamme kuulumme vain minä eli Marketta, talon emäntä, ja neljä koiraa: colliepoika Räikkönen (Saviniityn Räikkönen) ja japsityttö Siru (Tähti Nallen Hiro) sekä perheemme uudet tulokkaat, kaksi Sirun syyskuussa 2015 syntynyttä tytärtä, Inari (Saviniityn Päivänsäde) ja Halti (Saviniityn Haltijatar). Laumamme etäjäsen on collietyttö Sara (Twilight Moon Nifty Ninja), joka asustaa Seinäjoella, vaikka onkin omistuksessani. Saralle olen suunnitellut kaksi pentuetta, joista ensimmäisen syntyväksi seuraavasta juoksusta kesäksi 2016. Asumme tällä hetkellä vielä Pirkkalassa, mutta tarkoitukseni on saada talo kaupaksi. Sitten muutamme joko Kangasalle tai itä-Tampereelle.

Halusin jättää Sirun tyttäret itselleni, koska olen tyytyväinen niiden luonteeseen ja ulkonäköön. Myös se, että tunnen taustat, vahvisti päätöstäni. Näin saan omaa japsikantaani vahvistettua ja tulevaisuudelle mahdollisia äiti-koiria. Pyrkimykseni kun on käyttää yhtä narttua korkeintaan kolme kertaa jalostukseen.

Pentuja meillä on ollut harvakseltaan - lähinnä narttupulasta ja pienestä epäonnesta johtuen. Märkäkohtu on useamman kerran sotkenut suunnitelmia ja silloin, kun olisi ollut terveitä narttuja käytettävissä, on elämäntilanteeni ollut huono tai en vain ole löytänyt sopivaa urosta. Myös omaa colliepoikaani Räikköstä aikoinaan suunnittelin jalostuskäyttöön, ja sitä olisi isäksi haluttukin. Ikävä kyllä Räikkösellä puhkesi vehnäallergia melko nuorena, joten ehdottomasti hylkäsin jalostushaaveet. Nyt on kuitenkin uutta verta luvassa colliekantaan, kuitenkaan täysin unohtamatta kantacollienarttuani sukutauluista.

Kasvatustyössäni kunnioitan kaikista eniten koiran korvien välistä sisältöä sekä terveyttä. Kaunis ulkomuoto on toki plussaa, vaikkakaan ei olennaista. Yhdistelmissäni pyrin mahdollisimman paljon ulkosiitokseen, pitämään sukusiitosprosentin kahdeksalla polvella laskettuna alle kolmessa.

Kasvattamani colliet ovat olleet pitkälti työlinjaisia ja erityisesti agilityssä varsin vauhdikkaita ja menestyneitä. Myös kasvattieni jälkeläisnäyttö on ollut loistavaa. Emännän laiskuudesta johtuen näyttelyissä on käyty harvoin, mutta siitä huolimatta sertejäkin on saatu. Japaninpystykorva on minulle uusi rotu. Ensimmäinen pentue syntyi syyskuussa 2015.

Mutta tässä lyhyesti meistä. Enemmän meistä ja kennelin historiasta voit lukea Esittely-sivulta. Mukavia hetkiä sivuillamme!


Toivottaa,

Marketta Tanskanen